maanantai 27. syyskuuta 2010

Artturin tervehdys

Tervehdys täältä Hauholta sinne lapsuudenkotiin sekä siskoille että veljille kuin  "pikkunatiaisillekin".
Vuosi syntymästä on vierähtänyt ja juhlat on juhlittu.  Arttu alkaa olla jo iso poika eikä meinaa millään ymmärtää kun ei pääse syliin,  vaikka painoa on "vain"
38 kg  (elokuussa).  Kesä meni enimmäkseen huilatessa,  yli 30:n asteen helteet rupesivat Artullekin olemaan jo hieman liikaa. Toukokuusta lähtien ollaan asusteltu mökillä jossa Arttu lenkkeilee mielellään metsässä ja saa olla vapaana pihalla. Jonkun verran on reissailtu ja autossa Arttu viihtyy erinomaisesti.
Arttu ui varsin mielellään ja tykkää vedestä muutenkin.  Sisällä sitten leikitään varsinkin iltaisin possulla, pupulla ja muilla leluilla. Vuosi meni mukavasti kun kaikki huonekalut, sähköjohdot,  kengät ym. saivat olla rauhassa,  omia  lelujaan Arttu on vastaavasti tuhonnut melkoisen määrän.  Ruokahommat on kääntyny lähes päälaelleen, enää ei kuppi tyhjene hetkessä vaan ruuan suhteen on oltu vähän nirsompia.
Jonkunmoinen murrosikä taitaa olla nyt menossa kun välillä tuntuu siltä, että kaikki jo opittu on unohtunut ja korvat ei kuule mitään. Arttu on ystävällinen ja hyväluonteinen joskin joskus vähän itsepäinen  ihan niinkuin pentunakin  mutta ei aina muista, että on myös isokokoinen eikä vieraitten tervehtimiseen  tarttis mennä hyppäämällä,  no koulutus jatkuu.
Kaiken kaikkiaan eka vuosi on mennyt hyvin, koirakavereita saisi olla vähän enemmän kun Pimusta ja Rikustakaan ei aina ole leikkikavereiksi.
Että lämmintä loppusyksyä sinne toivottaapi Artturi

torstai 23. syyskuuta 2010

Onnea esikoispesue!

Oikein ihanaa yksivuotissyntymäpäivää turjakkeille, Manta, Lilli, Fiina, Lady, Vekku, Buster, Viljo, Karma, Artturi sekä Nemo!! :-)
Näin on vuosi vierähtänyt ja te vanhenette sekä viisastutte (?) vain lisää!

(Kotijoukot, huom!  Tälläisen virstanpylvään kohdalla olisi mukava saada tänne muidenkin tietoon kuvia, kuulumisia ja vaikka vaakalukemiakin vertailtavaksi!)

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Tervehdys Ladyltä

Hei äippä perheineen ja kaikki sisarukset ja pikkupikkusisarukset!
Näin se aika kuluu ja meillä on jo ihan ekat synttärit. :) Minulle on jo luvattu huomiseksi maksalaatikkokakkua ja saan kuulemma syödä sen ihan yksin, JEE! Muu perhe päättää tyytyä ihan mansikkakakkuun (omituista porukkaa). Minusta on kasvanut jo iso tyttö, ainakin kotiväki niin suureen ääneen päivittelee, kun ohikulkiessa pudottelen tavaroita ja läpsyttelen noita karvattomia isosisaruksia naamaan hännällä. Silti ne minua aina kauheasti hoitaa ja halii. Olenkin jo pitkään tehnyt niinkuin olen oppinut, että laitan minäkin tassut kaulan ympäri ja annan mojovia pusuja keskelle naamaa. Viime aikoina olen ollut valtavan ihastuksissani varpaista! Ne varpaat vaan jotenkin tuoksuu niin hassuilta, että oikein saatan ottaa kotiväeltä sukat pois jaloista, kun oikein haluan niitä nuuskuttaa. Kyllä ne minua on vähän yrittäneet kieltää, mutta eihän niitä voi ottaa vakavissaan. Olen nähkääs huomannut, että kun nuo oikein kikattaa, niin silloin ne on tosi hyvällä tuulella ja jos varpaita nuuskutellessa ne on hyvällä mielellä, niin miksi se sitten pitäisi lopettaa?
Elämä on jatkunut mukavasti nyt syksynkin tultua, kaikkein parasta on kun lähdetään sieniretkelle. Olen saanut paljon kehuja, kun olen tosi kiltti ja aina seisahdun kun käsky kuuluu. Mamma on ollut kauhean mielissään, kun en ole ehtinyt talloa yhtään hyvää sientä. En minä noista sienistä kyllä välitä, mutta se metsissä samoilu on hirmuisen hauskaa.
Olen kuullut, että minulla on korvat koristeena, mutta kyllä näillä minun mielestäni ihan hyvin kuulee. Paitsi joskus ne temppuilee, kun en millään malta olla karkaamatta naapuriin koirakavereita moikkaamaan. Jotain ne minulle sölköttää, että kukaan lapsista ei saa lähteä pihasta ilman lupaa, mutta kuten jo sanoin, joskus nuo lurputtimet vaan on ihan mykät.
Ohos, nyt täytyy kiiruhtaa ulos, kun on vielä valoisaa. HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ KAIKILLE!!! Ja Nellille erityismuiskut!
hauhau -terveisin
Lady

lauantai 4. syyskuuta 2010

Niin ne sitten läks...

...loputkin pennut, Reinoa lukuunottamatta, maailmalle...
Perjantaina lähti Uuno sekä "Lydia" ja tänään lauantaina Koda ja Hilda.
Mukavaa eloa uusissa kodeissanne!! Ja muistakaahan nuppujen isäntäväki niitä kuvia ja kuulumisia vaikka sähköpostilla!
Nyt Reino nauttii Nellin huomiosta ja Nelli varmaankin odottaa, että viimeinenkin kiusankappale häipyisi korvista ja tisseistä roikkumasta?

torstai 2. syyskuuta 2010

Viikkopunnitus 8

Lähestyvän kaksikuukautissyntymäpäivän kunniaksi pennut ovat kymmenkertaistaneet syntymäpainonsa! Tässä vihoviimeinen pentuepunnitus, haikein mielin jäämme taas muistelemaan ihania hetkiä sydäntensulattajaCitypossujen kanssa (mutta ei-niin haikein mielin kakanhajuista kylpyhuonetta...?).

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Vauvavideot

Kovalevyn uumenista löytyi ihan vauvoista videoita, Eli Nuput vol.2 yhden päivän ikäisinä, olkaa hyvä! (kuva suttuinen, mutta äänet kannattaa laittaa täysille ;-)



Vauvavideot 2

Tässä kahden päivän ikäinen Hilda pitää konserttia yksinäisyydestä, kunnes löytää tiensä maitobaariin ja sisarusten luo...

Vauvavideot 3

Ensimmäisessä videossa viikon ikäiset koiranpennut nukkuvat ja toisessa kahden viikon ikäisinä touhuavat tissillä...